Seura vieraili kesäkuussa 2009 taiteilijakoti Lallukassa, joka on ennen kaikkea sävel- kuva- ja näyttämötaiteillijoiden talo. Kirjailijoita siellä ei asu. Taiteilijakodin lahjoitti 1930-luvulla Juho Lallukka. Koska hänen vaimonsa oli aiemmin antanut huomattavan tuen kirjailijoille, oli Juho Lallukan mielestä nyt muiden taiteenlajien vuoro.

Kuvataiteilija Heimo Suntion käytössä olevassa ateljeessa on työskennellyt monia kuuluisuuksia, mm. taidemaalari Veikko Vionoja. Heimo totesikin leikkisästi: nuorehkona minulla on vielä vielä vuosia edessä kiriä kuuluisuuteen. Suntion veistostyöt valmistuvat Suomenlinnan avarammissa tiloissa. Kotiateljeessa Suntio suunnittelee mm. metallisia tauluja. Ne sopivat upeasti nuorekkaisiin koteihin, joihin tavalliset "Rembrandtit" eivät aina istu.

Valotaiteilija ja suunnittelija Markku Pääkkönen luo isoja väri- ja valopintoja suurtenkin rakennusten ulkoseiniin,

auloihin ja porraskäytäviin. Markku on suunnitellut valmiiksi Tapiolan bussiterminaalin elävöittämisen, mutta metroaseman ja busssien ajotason suunnittelu menee uusiksi. Hyväksytty valosuunnittelu odottaa toteutumista.

Espoon kulttuuriseura arvostaa perinteitä, mutta on katsottava  myös tulevaisuuteen. Vireät isäntämme Heimo Suntio ja Markku Pääkkönen , joilla on takanaan näyttelyitä myös Etelä-Amerikassa ja Japanissa uudistivat meitä vierailijoita.

Kuvassa Heimo Suntio esittelee vauhdikkaasti ja Markku Pääkkönen kuuntelee.